MiGame arvostelun kommentointi

11.2.2016
Johdomukaista huijausta


MiGame/Viihdemaa huijaavat asiakkaita kylmäpäisesti ja johdonmukaisesti. Tilasin ja maksoin Nokia Lumia 1020:n syyskuussa 2015. En saanut tilausvahvistusta, kuittia enkä tilausnumeroa. Hälytyskellot soivat, mutta liian myöhään. Asiakaspalvelulomaketta ei voi lähettää ilman tilausnumeroa, joten ihmiset pakotetaan soittamaan maksulliseen puhelimeen (n. 2€/min). Sain tilausvahvistuksen kuukauden kuluttua tilauksesta. Kahden kuukauden kuluttua laite tuli kotiin. Pakkaus, kuulokkeet, akku ym. selvästi jotain muuta kuin Nokiaa. Kuitenkin pakkauksessa luki Made in Finland. Käyttöohjeessa neuvottiin käyttämään akkua irti. Nokia 1020:ssa on kuitenkin kiinteä akku, jota ei voi irrottaa. Sain puhelimeen virran, mutta se sammui n. 3 tunnin kuluttua eikä enää käynnistynyt. Ilmoitin MiGamelle/Viihdemaahan, että haluan purkaa kaupan. Sanoivat, että ei käy ja puhelin pitää kiireen vilkkaa lähettää huoltoon. Toimin ohjeiden mukaan. Selvisi taas liian myöhään, että ns. huolto on saman kaverin firma. Tästä alkoi pitkä hiljaisuus. Neljän kuukauden kuluttua tilauksesta ystäväni lähetti MiGamelle viestin, jossa ehdotti diiliä; joko maksat rahat takaisin tai teemme ilmoitukset hintaseuranta.fi-ja vertaa.fi-sivustoille, että MiGame/Viihdemaa tekevät johdonmukaista huijausta tarjoamalla "aitoja" laitteita muita halvemmalla. Tämä lisäksi ilmoitimme, että teemme rikosilmoituksen ja keräämme muita huijattuja tekemään ilmoituksen myös. Samoin kerroimme, että viemme asian kunigaskuluttajaohjelmaan. Ilmoitimme määräpäivän, mihin mennessä rahat on maksettava. MiGame/Viihdemaa vastasi ystäväni postiin ja ilmoitti maksavansa rahat. Samoin hän väitti, että asiakaspalvelu on tehnyt virheen, kun ei ole hyväksynyt reklamaatiotani. Hän kertoi myös, että tuotteet ovat käytettyjä ja niihin on vaihdettu akku ja näyttö. Kun tilasin laitteen n. puoli vuotta sitten, en muista nähneeni missään firman sivuilla mainintaa, että puhelimet eivät ole uusia ja että ne eivät ole aidosti sitä merkkiä, jota niiden väitetään olevan. Varokaa siis, älkää olko yhtä sinisilmäisiä kuin minä. Itse odottelen nyt, että rahat ilmestyvät tilille, MiGamella/Viihdemaalla on vielä pari päivää armon aikaa.


9 / 12 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.


MiGame Oy
13.2.2016 2:10
  (IP-lokaatio: Järvenpää, Finland)
Hei.

Valitettavasti (nimi poistettu) ei ole hoitanut tilaustasi vaan tuotepäälikkömme on käsitellyt tilaustasi joulukuusta lähtien. Puhelimissa on toimivuustakuu, joten palautamme maksusuorituksen ja puramme kaupan, jos tuote ei toimi eikä se vastaa tuotekuvauksessa luvattua. Jos sen sijaan tuote on esimerkiksi käytössä puoli vuotta, tuote toimitetaan takuuhuoltoon ja huolletaan tai korvataan mahdollisimman nopeasti. Applen omalla takuulla olevat puhelimet toimitetaan suoraan Applen omaan huoltoon.

Tilauksesi olisi pitänyt selvittää aikaisemmin, mutta saimme selvityksen loppuun vasta nyt. Pahoittelemme viivettä ja ongelmia tilauksesi käsittelyssä. Maksusuorituksesi on merkitty palautukseen tilillesi.

Toivon silti että et jatkossa ala syyttelemään henkilöä, joka ei ole käsitellyt tilaustasi. On hyvä laittaa viestiä asiakaspalveluun ja kysyä tilauksen tilasta, jos tilauksessa on ollut ongelmia. Jos kaupan ratkaisu ei tunnu oikealta, yhteyttä kannattaa ottaa kuluttaja-asiamieheen ja selvittää asiaa tätä kautta. Olemme myös huomanneet että kohdallasi on annettu liian vähän ohjeita, joka ei ole ollut tarkoituksen mukaista.

Joka tapauksessa, asiallisen palautteen antaminen on hyödyllistä asiakkaille ja yritykselle. Esimerkiksi, jos olisimme tietäneet tilausviestien katoamisesta, olisimme lähettäneet ne sinulle uudelleen heti tilauksen jälkeen.

Olemme ottaneet käyttöön ohjelomakkeen, josta löytyy kaikki yhteydenottotavat ja ohjeet useimpiin ongelmatilanteisiin: http://www.viihdemaa.fi/?a=faq

Tässä vielä toimitusvastaavan viesti mikä lähetettiin sinulle 08.02.2016.

"Hei Johannes.

Ensinnäkin pahoittelen että vastauksessa on kestänyt kauan. Tässä on meidän henkilökunnan puolelta ohjattu virheellisesti puhelin huoltoon. Laitteen ollessa viallinen käyttöön ottaessa, korvataan tuote uudella toimivalla laitteella.

Puhelimet lähetetään huoltoon toimittajalle, joka puhelimet meillekkin toimittaa.

Kyseessä on tehdashuollettu puhelin, johon on vaihdettu uusi näyttö, kuoret, akku, kuulokkeet ja myyntipaketti. Tuote vastaa siten kaikin puolin uutta puhelinta. Puhelimella on täysi yhden vuoden takuu.

Emme testaa puhelimia myymälässä, jonka vuoksi toisinaan viallisia puhelimia päätyy asiakkaille. Tähän on tulossa muutos, sillä olemme lisänneet henkilökuntaa, joten meillä on jatkossa resurssit testata kaikki puhelimet ennen toimitusta.

Emme myöskään myy piraattipelejä, emmekä elokuvia, tuotteet tulevat tavarantoimittajilta, joita käyttää mm. CDON.com ja monet muut.

Puramme tämän tilauksen kohdalta tilauksen ja palautamme maksusuorituksen Raija Kriston tilille.
Raijan sähköpostiin tulee vielä maksukaistalta vahvistusviesti maksupalautuksesta, jonka täytettyä suoritus näkyy hänen tilillään 1-2 pankkipäivän kuluessa.

Ystävällisin terveisin, / / Viihdemaa Asiakaspalvelu / MiGame Oy / Viihdemaa / www.viihdemaa.fi"

Pahoittelen vielä tapahtuneesta aiheutunutta mielipahaa.
-MiGamen verkkovastaava
KristaW
16.2.2016 10:16
  (IP-lokaatio: Helsinki, Finland)
Sain rahani vihdoin Viihdemaalta viikon kuluttua pankkitilinumeron vahvistamisesta. Summa oli 359 euroa ja sain sen melkein päivälleen 5 kk:n kuluttua prosessin alkamisesta. Näin vaikeaa tämän ei pitäisi olla, joten varokaa hyvät ihmiset tätä firmaa.
Tarkkana
8.4.2016 13:07
  (IP-lokaatio: Oulu, Finland)
Jos kyseisistä liikkeistä maksun jälkeen sattuu jonkin tavaran jollain ihmeellä saamaan niin kannattaa tosiaan olla tarkkana sillä tuotetiedot eivät pidä paikkaansa.

http://www.kkv.fi/ratkaisut-ja-julkaisut/ratkaisut/arkisto/2015/kuluttaja-asiamiehen-ratkaisut/yhteystietojen-ja-tuotetietojen-antaminen-verkkokaupassa/
Sivut: 1 

Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki MiGame arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu