Anttila.com arvostelun kommentointi

12.3.2015
NetAnttilasta ei saa rahojaan takaisin


Olen tainnut tehdä NetAnttilasta kaksi tilausta, joista molemmat saapuivat perille sutjakasti. Toisesta tilauksesta, jonka tein n. puoli vuotta sitten, jouduin kuitenkin palauttamaan osan. Tähän loppuivatkin hyvät palvelukokemukset. Sain vain osan rahoista takaisin, ja olen ollut nyt 4-5 kuukauden aikana kolme kertaa heihin sähköpostiyhteydessä ilman, että kukaan vastaa minulle mitään. Ei asiakaspalvelun eikä laskutuksen puolelta. Myöskään tilillä ei näy mitään, vaikka olen toimittanut sähköpostitse heille täydelliset tilaustiedot tilinumeroineen päivineen, ja osoittanut virheen. Aivan pöyristyttävää toimintaa. Myydyssä tavarassa ei ole mitään vikaa, ja hitaat toimituksetkaan eivät minua haittaisi, mutta täysi hiljaisuus usean kuukauden ja useiden yksipuolisten yhteydenottojen jälkeen on aivan uskomatonta. Tämä on sääli - haluaisin tukea kotimaista verkkokauppaa.

Aion edelleen vaatia puuttuvaa summaa takaisin (kyseessä ei ole minun laskuvirheeni, sen verran pitää vielä korostaa), mutta jatkossa en voi enää luottaa kyseiseen nettikauppaan. Kivijalka-Anttilankin imago jo kärsii tällaisista tapauksista. Ymmärtävätköhän mitä vahinkoa tässä on jo ehtinyt sattua? En edes Puskaradion perusteella näyttäisi olevan ainoa, joka on joutunut epämääräiseen tilanteeseen yrityksen kanssa.


5 / 5 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Anttila.com arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu