MiGame arvostelun kommentointi

19.7.2016
Alaarvoista kaupankänytiä


Minun tarinani lähes samanlainen kuin tämän liitteen henkilöllä. Tilaamani mustan puhelimen toimitus viipyi ja viipyi kunnes suostuin ottamaan valkoisen. Lieneekö minulle toimitettu tämän asiakkaan tilaama valkoinen ja hänelle musta. Puhelin ei ollut käyttökuntoinen, joten palautin ja sen viipymättä ja halusin rahani takaisin. Reilu kaksi kuukautta on kulunut, rahoja ei ole palautettu ja asia on nyt Kuluttajariitalautakunnan ratkaistavana.

Tilasin helmikuun alussa ko firmalta puhelimen. Valitsin heidät, koska haluamaani mallia ei muilta toimittajilta löytynyt haluamassani värissä. Toimitusajaksi silloin luvattiin 1-2 viikkoa. Toisin kävi, jouduin soittelemaan viikottain puhelimeni perään, joka oli asiakaspalvelun mukaan joka kerta joko tulossa, unohtunut tilauksesta, tilattu, saapunut... milloin mitäkin. Ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta jaksoin olla ystävällinen asiakas vaikkakin turhautti pitkä odotusaika, mutta huhtikuun lopulla alkoi jo pinna tiukentua. Otin sähköpostitse yhteyttä ja kyselin puhelimeni perään "tulee varastoon huomenna ja postissasi ensi viikon alussa". Taas viikon odottelin, kunnes otin yhteyttä asiakaspalveluun sähköpostilla, että nyt loppui huumori ja seuraava keneen otan yhteyttä on kuluttaja-asiamies. Asiakaspalvelussa oli netin toisessa päässä työharjoittelija, jolta sain huonoimman koskaan keneltäkään saamani "palvelun". Puhelin oli kuulema jo postissa ja on postin vika, jos saapumisilmoitusta minulle ei ole tullut. Sähköpostittelu kyseisen asiakaspalvelijaharjoittelijan kanssa jatkui keskiyölle saakka, hän oli esimerkiksi sitä mieltä, että ei ole hänen tehtävänsä kuunnella kiukkuisen asiakkaan valitusta ja jankkaamista. Ainoa tieto, minkä hänelta halusin oli, että milloin saan puhelimeni ja miksi asiakkaalle syötetään väärää tietoa ja vieläpä monta kertaa peräkkäin. Hän oli myös sitä mieltä, että hän oli väärä henkilö toimimaan vastaanottajana ko asiassa. En saanut yhteystietoja ylemmälle taholle vaikka monta kertaa pyysin jotta olisin voinut antaa palautteen suoraan sinne. Koko illan 3 tuntinen sähköpostittelu monine kymmenine viesteineen oli niin absurdi, että ajattelin välillä olevani piilokamerassa. Puhelimeni sitten löytyi postin toimipisteestä, saapumisilmoitusta ei ollut minulle tullut, koska olivat sitten jättäneet tarvittavat tiedot merkitsemättä pakettiin. Postin asiakaspalvelija sanoikin olleen hyvä, että itse kyselin paketin perään, enkä odottanut postin ilmoitusta. Sain puhelimeni -3 kk tilauksen jälkeen- josta olin jo puolet maksanut Everyday-luottopalvelun kautta. Sattumoisin osui niin kiire aikaan elämässä, että paketti tuli avattua vasta vähän ajan päästä sen saapumisesta ja arvatkaa vaan..... sehän ei ollut valkoinen, jonka tilasin vaan musta, jonka olisin saanut silloin vaikka naapurin Gigantista. Musta väri oli myös edullisempi ja minähän makselen nyt valkoisen version hintaa... Olin tänään yhteydessä taas kerran heidän asiakaspalveluunsa, jossa asenteesta päätellen sama harjoittelija kuin aiemmin totesi että "Meillä ei ollut valkoista, harmi" ja kun halusin selvittää asiaa, ei kuulema kuulu hänelle, mutta häntä on myös kielletty antamasta ylempien yhteystietoja... Hyvää loppuvuotta toivotteli. Otin jo yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, homma etenee huomenna. Vielä kirsikkana kakussa: ennen kuin olin saanut puhelinta, selvitin yhden pääomistajan numeron ja soitin hänelle suoraan... ei auttanut ei... huoh.


5 / 5 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki MiGame arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu